Ihan aluksi, kiitos kaikille kultaisista kommenteista!

Uudenvuodenlupauksessani lupasin olla hitusen realistisempi puutarhaunelmieni suhteen. Tämä aiheutti paljon kommentteja. Kiitos niistä!
Onhan kuitenkin toki niin, että tämä aika vuodesta on ilman muuta tarkoitettu puutarhaunelmille. Unelmille, joiden ei tarvitse olla hitustakaan realistisia.  Joissa saa ja pitää päästä ajatukset valloilleen ja kuolata kaikessa rauhassa kaikki mahdolliset siemenkataloogit ja nettipuotien taimihinnastot. Loppujen lopuksi, kaikkihan on periaatteessa mahdollista. Omassa puutarhassa voi tehdä melkein mitä vain.



 Jossain vaiheessa on sitten aika suunnitella ja toteuttaa puutarhassa jotakin uutta, ja vasta silloin on aika ottaa järki mukaan. Mitä jaksaa ja ehtii ja mitä siirtää ensivuoteen. Keväällä juuri ennne maan sulamista yleensä tuntuu että jaksaisi ja ehtisi vaikka mitä. Kaikki mahdolliset joutavat purnukat on kylvetty täyteen pieniä siemeniä, jotka ovat itäneet terhakkaiksi taimiksi. Kohta olisi aika koulia. Mieli on ihan intoa piukassa. Ajatukset ovat hellämielisiä jokaiselle sulavasta maasta esiin työntyvälle vihreälle versolle, jopa rikkaruohoille. Piha pitää keväällä kiertää ainakin kerran päivässä, ja tarkistaa, mitä uutta maasta on noussut, joko krookuksen nuput aukeavat, joko tulppaanin pulleat punertavat versot olisi aika lannoittaa. Keväthuumassa tulee hankittua messuilta ja myymälöistä taimia. Kaikille ei ole edes paikkaa katsottuna, mutta ainahan puutarhasta joku kolo löytyy, aina on tilaa yhdelle pienelle puskalle, perennalle tai pikkupuulle.



Näin ainakin minulle kävi viime keväänä. Sitten vaan iski arki vastaan. Sain kesätöitä eräästä viherrakennusfirmasta. Olin töissä huhtikuun alusta lokakuun loppuun. Keväällä vielä jaksoin tehdä omassakin pihassa jotakin, mutta kun työt pääsivät kesäkuulla täyteen vauhtiin, päivät venyivät monesti ympäripyöreiksi.
Kotipuutarhassa annoin lopulta itselleni luvan vain olla ja nauttia. Hankitut taimet unohtuivat purkkeihin, koska en yksinkertaisesti jaksanut töiden jälkeen alkaa niitä istuttelemaan paikoilleen. Perennataimet kasvoivat hyvin, mutta en ehtinyt läheskään kaikkia koulimaan, ja avomaalla ollut perennantaimiviljelys joutui myyrien temmellyskentäksi, ja näin ollen lopulta Fiina- koira oli eräänä kauniina päivänä kaivanut taimipenkin ympäri ja löytänyt sen sisältä parikin muhkeaa myyrää.



 Niin. En jaksanut enkä ehtinyt puuhata omassa puutarhassa niin paljon kuin olisin halunnut. Mutta. Minulla kuitenkin oli puutarha, jossa nauttia pitkistä tyynistä kesäilloista, ja sieltä löytyi hoitamattomanakin paljon ilonaiheita.



 En ole menettänyt iloa joka puutarhastani kaikesta huolimatta tulee. Opin näkemään metsän puilta, löytämään juolavehnän joukosta kevätesikoita ja keto-orvokeita. Ehkä olen kaiken viimekesäisen vuoksi tullut hiukan realistisemmaksi omien voimavarojeni suhteen, mutta ilman viimekesää en olisi oppinut - mahtavan työkokemuksen lisäksi -  että tärkeintä on nauttia siitä mitä on, ja unohtaa omassa puutarhassa stressi. On niin paljon kaunisa joka tulee vuodesta toiseen ihan itse.



Osittain tämän bloginpitämisenkin ansiota on, että tuli tehtyä puutarhakierroksia kameran kanssa, ja löydettyä niitä pieniä ja suuria ihmeitä.
Siksi haluan kiittää myös teitä kaikkia , jotka kuljitte kanssani pitkin kesäisiä polkujani täällä blogissa.



Ensi kesästä en tiedä yhtään, mitä se tuo tullessaan. Sen näkee sitten. On minulla yksi unelma, joka aina kutkuttelee mielessäni. Tahtoisin kukkia ihan jokapaikkaan. Haaveilen että meillä olisi isaoja alueita kukkia, kukkapeltoja. Yhdessä paikassa voisi olla sata ritarinkannusta, jossakin pitäisi ehdottomasti olla paljon unikoita, jossain voisi olla luonnonruusuja ja luonnon kellokukkia. Tätä unelmaa kohti voin hiipiä hiljaa. Joka vuosi voin valloittaa hiukan lisää tonttia kukille.



Haaveilen myös portin pieleen istutusta, jossa kukkisi kokoajan, ensin krookuksia ja narsisseja, sitten idänunikoita ja tarha-alpia, sitten ritarinkannuksia ja lopuksi nauhuksia. Tietysti siellä pitäisi olla myös muutama kärhö. Sitten on tietysti ne väriteemapuutarahjutut, joita varmasti tulee myös hiljalleen tehtyä.



Nimimerkki Voikukka kyseli mikä kamera minulla on. Kamerani on Canon E05 digijärjestelmäkamera. Siinä on automaatti- ja manuaalitarkennustoiminto. Ison osan kukkakuvista olen onnistunut saamaan automaattitarkennuksen avulla. Vain jos ilma on tuulinen tai on hämärää, silloin käytän manuaalista tarkennusta. Kamerassani on kyllä vielä vaikka mitä hienoja toimintoja, joista minulla ei ole  edelleenkään mitään hajua. Haaveilen, että joskus oppisin kuvaamaan kuutamoa hämärässä. Kesällä onnistuin kerran melkein, kun oli riittävän valoisaa.

Muistatteko sen taianomasien hetken heinäkuussa?



Kun sumu peitti tienoon...



Mitä puutarhaunelmia sinulla on? Esittelisitkö niitä vaikka blogissasi? Jos, niin tule kertomaan tänne, niin tulen katsomaan.
:)