18.LUUKKU
Osaatko kehrätä? Tässä kaupunkilais rouva kertoo kehräämisen opettelustaan...

2155003.jpg

Osaatteko te kehrätä?

E
n minä nyt tarkoita Teitä maalaisia,jotka tietysti synnyitte rukki kädessä ja pellavakuontalo toisessa. Tarkoitan teitä kaupunkilaisia, jotka kehräämisestä puhutaessa muistelette vain Väinämöistä ja Pohjan neitoa.

Suokaa aneeksi tällainen epähieno kysymys, mutta tiedättekö Te oikeastaan, millainen rukki on? En tarkoita sitä, että tiedätte, että siinä on iso pyörä ja sitä poljetaan, sillä minäkin tiedän että autossa on pyörät ja että sitä ohjataan ohjaustangosta ja että muurahainen on ahkera eläin, jolla on kapea vyötärö. Mutta auton varsinaisesta sielunelämästä en tiedä mitään ja jo muurahaisen jalkojen lukukin panisi minut kovalle koetukselle.

Tarkoitan siis, että tiedättekö Te, mistä se lanka tulee ja mihin se menee ja millä tavalla se tulee ja menee? Tiedättekö, mitä sillä rukinlavalla tehdään, joka riippuu museon seinällä ja jonka sulhanen teki morsiammelleen, ja mihinkä se siinä rukissa pistetään - vai pistetäänkö sitä ollenkaan rukkiin - käytetäänkö sitä pellavien vai villojen kehruussa vaiko molempien?

Olit sinä kiinalainen, tattari, ryssä, intiaani, hindu, lappalainen, saksalainen, italialainen, englantilainen tai supi suomalainen, kuninkaan tai kulkurin jälkeläinen, niin sinun esiäitisi on vuosisadan toisensa jälkeen käyttänyt kaikki hämyhetkensä kehräämiseen. Koko naissukua on sanottu kehruupuoleksi niin kauan kuin lakeja on laadittu ja kehrävarsi on ollut naisen tunnus kuten miekka miehen. Sinun isoäitisi ehkä vielä kehräsi - ehkäpä istuu oma äitisikin vielä rukin ääressä kotipirtin takkavalkean luona - Entä sinä -sinä olet suvustasi huonontunut. Olet ensimäinen rengas joka on murtunut.

Eihän meistä enää ole kehrääjiksi ammatin kannalta katsoen, mutta huvin kannalta katsoen, historian kannalta katsoen maksaa vaivan koettaa.

Kun lanka alkaa tasaisesti kiertyä sormien välistä, kun rukin hyrinä tulee tasaisen laulavaksi, huomaa, että siinä on kulkemisen riemua, siinä on auton ja lentokoneen vauhtia, siinä on ajatusten suurta ja pyhää lepoa ja samalla työn iloa.


Koettakaan - se kannataa vaivan!

Mutta, rakkaat ystävät, minä vakuutan Teille, ettei se "Suomen silkki" heti rullalle kierry eikä "kuninkaanpojan jousenjännettä jokainen kykene luomaan.

Norolan Marja- emännän koulua minä kävin. Sitä opin kaitaa polkua minä astelin viime heinäkuun helteiset viikot, kruunaten esiäitien töillä lyhyen kesälomani. Hymyilin ystävällisesti mustalle rukille, joka nostettiin seinältä pirtin lattialle. Tunsin itseni niin varmaksi ja oppivaiseksi - olihan vuosien kuluessa "ranskat ja rookitkin" ajettu päähän, mitäpä silloin enää kehrääminen tuottaisi vaikeuksia.

Pellavapivot olivat vielä loukuttamatta, ne oli toimelias Marja- emäntä tuonut Painaalta ja Haanpäästä, kun omat oli jo kaikki loukutettu ja koko käsittely oli nähtävä mahdollisimman perusteellisesti. Kun vasta ensi viikolla ennätettäisiin käydä pellaviin käsiksi, päätettiin ensin vähän harjoitella villoilla.

Marja- emäntä istui lepeitä tekemään. Kartat pyörähtelivät vikkelästi, väliin hiukan sylkäisten, ja untuvamato toisensa jälkeen kierähti koppaan. yritinhän sitä minäkin, mutta huh niitä lepeitä! Sanon Sinulle, että jos tahdot säilyttää viimeisenkin rippeen ovanarvontunnostasim niin älä rupeakaan sellaisene - susi siitä tulee.

Nytsen varsinaisen kehruun piti alkaa. Marja- emäntä istui kehräämään. Ei siinä ainakaan mitään rukinlapaa tarvittu. Ahaa - tuota tietähän se lanka tulee menemään. Jaa, jaa, siinä täytyykin olla naru, johon se ensi pää saadaan kiinni. Emäntä polkee, pyörä surisee tasaisesti, lepeet venyvät hänen käsissään ohkaiseksi langaksi ja suhahtavat rullalle. Sehän on helppoa!

Antakaas, kun minäkin koetan, kyllä minä jo osaan! Istun rukin ääreen ja alan polkea ja otan lepeen käsiini. Hupsis- sinne meni koko langan pää niin että hurahti. Urhoollisesti kaivoin sen uudelleen esiin, mutta työ tuntui toivottomalta. Milloin livahti koko leve kuin lihava hiiri rullalle, milloin katkesi lanka katkeamistaan, milloin tuli lankaan lihava solmu, milloin se tuli ohutta kuin aavistus, milloin niin kierää, että siihen tuli pitkiä ylimääräisiä lenkkejä, josiat lanka katkesi, milloin pyörähti pyörä takaisinpäin, milloin lähti lentämään kuin viimeistä päivää, milloin nieli rulla, niin että silmissä säkenöi, milloin ei viitsinyt ollenkaan vetää puoleensa. Oli se elämää.

Palsami kukki ikkunallaa ja eläänlanka kiersi ikkunapeiliä. Marja- emäntä neuvoi ja opasti. Inkeri, jenny, Olka, ja Isä lohduttelivat kovapäistä kehrääjää. Mutta Lepoahon vanha- isäntä kehoitti naputtelemaan sormia hiukan pankon laidalla, niin kyllä sitten tulisi hyvä kehrääjä. Kävi seillä naapureita sekä idästä että lännestä katsomassa kankeasormista kaupunkilaiskehrääjää.

Mutta sitten tulivat pellavat - voi sitä "Suomen silkkiä", kuinka se tuli kauniiksi! Kun Marja- emäntä loukutti lok lok- lok lok- lok lok, niin minä loukutin loksis loksis, niin että Lepoahon vanha- isäntäkin jo pisti päänsä ikkunasta nähdäkseen, kuka kelvoton keskellä heinäaikaa niin rumasti loukuttaa. Marja- emännältä ne päistäreetkin niin hauskasti irtautuivat, mutta minun pivoni näytti piikkisialta. Kotitantereella ne sitten vitimellä viottiin, häkylöitiin ja hajattiin, niin että ne olivat kuin hienointa silkkiä. Minun emännänsydämeni aivan vapisi mielihyvää, vaikka olinkin saanut päistäreen silmääni.

Tahtoisin puristaa kätänne, te esiäitieni pitkä sarja, sillä minä ymmärrän, miltä teistä mahtoi tuntua, kun pellavasormaukset olivat valmiina kehrättäväksi, kun vidin- , häkylöimis- ja harjausrohtimet olivat kukin omassa kasassaan. Se oli varmasti pyhä hetki.

Teidän pitäisi nähdä, kuinka Marja- emäntä tekee kuontalon - siinä on taitoa, taidetta, taikaa. Se on kaunis ja pullea kuin kananmuna. Näin, maalaisten selän takana minä kuiskaan Teille, että se kuontalo tehtiin rukinlavan ympärille ja rukinlapa pistettiin siihen pitkään käsivarteen, joka törrötti rukin toisessa päässä pystyssä. Entäs se kehrääminen - se vasta oli kaunista. Mitenkä ne pellavat niin tottelivatkin? Kun vähän vain osoitti niitä kuontalossa, niin jo alkoivat liukua. Tulivat sieltä utuna, ohenivat, kiertivät  kuin leikiten langaksi. Välillä hiukan sormia kostutettiin, pyörä pyöri ja rulla täyttyi. Ajatelkaas siträ riemua, kun sulhasen tekemä rukinlapa yhä enemmän ja enemmän alkoi näkyä!

Sitten yritin minä - voi sitä alennuksen tilaa, johon rukkiparka joutui. Mitenkä sitä rääkättiin ja kidutettiin! Pyörä pyöri minne se tahoi, sillä olihan aivan mahdotonta muistaa samalla kertaa sekä polkemista että sormia. harjoittelin polkemista tyhjälläkin rukilla ja aloin karkeimmilla rohtimilla ja sitten yhä hienommilla. Kun pääsin oikein harjattuihin pellaviin, alkoi jo työ luistaa.

Se oli ihana hetki. Kun saatoin oikaista selän suoraksi, sylkäistä sopivin väliajoin sormiini, vetää kuontalosta pellavat aivan tuohon nenäni eteen, venytellä ne sinä tasaiseksi langaksi ja päästää suhahtamaan rullalle. Ensimmäinen vyyhti olisi oikeastaan ollut kokonaan poltettava, jotta olisi tullut hyvä kehrääjä, mutta enhän minä sitä kokonaan antanut, vain sen osan, joka oli tullut niin sakkaista, ettei sitä saanut vyyhdettyä. Loput riippuvat seinälläni arabialaisen nilkkarenkaan, kaprilaisen myrtinokasn ja venetsialaisen mosaiikkipeilin kanssa samassa naulassa.

Mikä töiden erikoistuminen, nimitysten runsaus, tekniikan kehitys ja paikallinen väritys liittyykään kotikehruuseen! Sellainen voi syntyä vain pitkän ja huomattavan kehruukulttuurin tuloksena. Vaatii vuosia kaikkien nimitysten oppiminen. juuri kun luulee oppineensa, huomaa taas astuvansa hyllyvällä suolla. Mutta mitäpä siitä!Jos nimitykset vielä ovatkin outoja, olen toki saanut tuntea kehräämisen suuren riemun.

Alkakaa tekin kehrätä - kutsun sitten teidät kaikki kehruutalkoisiin. Ajatelkaa, kuinka mukavaa, kun sitten istumme kaikki rukkeinemme, laulamme kehruulauluja ja tarinoimme. Koettakaa!

Sitten ensikesänä haastan teidät kilpailuihin. Menen jo tänään ostamaan oman rukin, mutta mistä saan sulhasen, joka koreilee minulle rukinlavan?

Katri- rouva

----- Kotilieden joululehdestä vuodelta 1932 ----