Joulukalenteri 2008

Blogini joulukalenteriin kokoan jouluisia artikkeleita ja mainoksia ynnä muuta Kotilieden 1932- vuosikirjasta sekä muisra vanhoista julkaisuista. Otan kuvan ko. jutusta ja kopioin sen sitten selvemmin luettavaksi kuvan alapuolelle. Ihanaa joulunodotusta kaikille!

2057863.jpg

1. LUUKKU

2108756.jpg

"Intialaiset joulupukkeina! Mitä siitä sanotte?

"Eiväthän ne gandhit ja muut maharadjat juuri joulupukeiksi sovi - mahtaako niillä koko joulua edes ollakaan - mutta osaavatpas vain lähettää meille riisiä. Niinkuin hyvin tietäisivät, ettemme tule ilman joulupuuroa toimeen. Ei sentään joulupuuroksikaan sovi riisi kuin riisi... kyllä on lisättävä, että Vaasan riisiä sen pitää olla!

Vaasan riisi tuodaan tiiviin sisäkuorensa suojassa Vaasaan, missä helmiäisen kaltainen sisus vasta hiotaan esiin. Siksi Vaasan joulupuuro on niin puhdasta, maukasta, sulavaa, terveellistä..."

---  Kotiliesi 1932 N:o 23, Joulupuuha- numero ---

 

LUUKKU 2.

Seuraavaksi pitkähkö artikkeli...

2111958.jpg

Mitä tekisin joululahjaksi?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Oli kerran vanhapoika, joka ennen joulua ilmoitti seurapiirilleen, että hän matkustaa juhla- ajaksi maalle. Pyhien aikana saatiin sitten kuitenkin tietää, että hän olikin kaupungissa ja epäiltiin, oliko hän edes aattoa ollut poissa. Jäljestäpäin ilmenikin, että kysymyksessä olikin ollut vain sotajuoni, asianomainen oli tahtonut säästyä siltä "sohvatyynyjen tulvalta", jolla hänen ystävättärensä hänet joka joulu yllättivät.

Ottakaamme vaaria tämän pikkuisen kertomuksen opetuksesta, ja älkäämme milloinkaan antako sohvatyynyä henkilölle, joka ei ole sen tarpeessa tai jolla ei ole paikkaa, mihin sen panisi ja joka ei sitä paitsi ole meille niin läheinen, että todella voimme antaa hänelle lahjoja. Tuollaisia sohvatyynytapauksia saattaa olla paljonkin, toisille kokoontuu tohveleita, toisille kirjanmerkkejä ja lompakoita, toisille kaulahuiveja, ja saattaapa käydä niinkin kuin eräälle pikkupojalle, joka joulun lähetessä huokaisi: "Jaha, nyt tulee siten joulu ja minä saan taas yhdet uudet henkselit." Hän oli joka joulu, niin pitkälle kuin muisti, saanut eräältä hyvin vähän mielikuvitusta omaavalta sedältä lahjaksi henkselit.

Olisi itse asiassa hyvinkin helppoa luetella kaikkia niitä esineitä, joita ei niille ja niille henkilöille saisi antaa joululahjaksi. Mutta koska se on kokolailla hedelmätöntä hommaa niiden mielestä, joiden on joululahjoja suunniteltava, niin lienee parasta, että yksissä neuvoin koetamme päinvastoin miettiä, mitä millekin keksisimme.

Tällaisina huonoina aikoina lienee itsestään selvää, että joululahjat järjestään ovat hyödyllistä tavaraa, joutuuhan niin moni nyt supistamaan menojaan ja olemaan ilman paljoakin sellaista, mihin hyvinä aikoina on tottunut. Todellista iloa tuottaa varmaan lahjakäärö, joka sisältää juuri sellaisen Oli kerran vanhapoika, joka ennen joulua ilmoitti seurapiirilleen, että hän matkustaa juhla-ajaksi maalle. Pyhien aikana saatiin esineen, jota esim. koko syyskauden on ajatellut ostaa, jota olisi tarvinnut ja mielinyt, mutta johon rahat eivät ole riittäneet tai jota ei ole ollut aikaa valmistaa. Ja vaikka vielä rajoittaisimme joululahjojen valitsemista silläkin toteamisella, että ihmiset yleensä ovat eniten mielissään persoonallisista lahjoista, sellaisista, joita he itse valistuksekseen, ilokseen tai hyödykseen voivat käyttää, niin jää meille sittenkin vielä suuria mahdollisuuksia.

Jokainen tiedämme, että vaikeinta on keksiä lahjaa perheenpäälle, veljelle, sedälle, vieläpä rakkaalle sulhasmiehellekin.  Miehet käyttävät pukeutumisessaan paljon vähemmän kaikenlaisia pikkutavaroita kuin naiset, he ovat sitä paitsi paljon "tärkeämpiä" niiden suhteen, joten ei niitä suinkaan ole helppoa valitakaan. Samassa perheessä eläen voi kuitenkin silmänsä auki pitäen huomata, mikä on heidän lempitavaraansa saippuan, hiusveden, tupakan tai muun samantapaisen kulutuksen alalla ja paremman puutteessa hankkia sellaista. Varovasti harkiten voi uskaltautua vaatetuksenkin alalle. Sukkia kuluttaa joka mies "alvari lakkaamatta", sellaisia uskaltaa melko varmasti myös lahjoittaa, saattaapa jollakin erityisen hienolla, hillitysti kuvioidulla parilla valmistaa iloisen yllätyksenkin. Herrasmiehelle, joka paljon joutuu esiintymään iltapuvussa, voi antaa päällystakin kanssa käytettävän valkoisen kaulahuivin, sillä niitähän aina tarvitaan hienon pukeutumisen korostajina. Jos sellaisen vielä omin käsin valmistaa valkoisesta silkistä, on lahja jo oikea loistokappale. Oman perheen miesväelle ovat myöskin pyjamat paljon käytettyjä lahjakappaleita ja luullakseni aina kernaasti vastaanotettuja. Viime aikoina käsin valmistettujen nenäliinojen tultua suuresti suosituksi on niistä saatu hauskoja lahjakappaleita miesväellekin. Sellaisia voi sitä paitsi tehdä yksinkertaisia, arkikäyttöä varten, yhtä hyvin kuin hienoja koristenenäliinoja pikkutaskuun tai valkoisia pellava- ja silkkinenäliinoja frakkipukuun. Pehmeä villainen kaulahuivi pakkaspäivien varalle on jokaiselle tervetullut, jos vain pysytään hillityissä, tummissa väreissä, samoin paksusta villalangasta neulottu hihaton villapaita, joka talvella on erinomainen lämmike takin alla ja kesällä taasen hyvään tarpeeseen kaikenlaisessa ulkoilussa. Urheilevalle miesväelle voi keksiä useita hauskoja joululahjoja. Paksusta langasta neulotut, kirjavin suin koristetut sukat ja kintaat, samoin kaulahuivit,  villapaidat  jne. ovat aina tervetulleita.

Tässä tuskin tarvitsee luetella kaikkia niitä esineitä, joita voidaan hankkia joululahjoiksi perheen naisväelle. Pukeutumistarvikkeisiin kuuluu niin monenlaista hyödyllistä tavaraa aina valmiina ostettavista alusvaatteista puku- ja puserokankaisiin saakka. Niihin kuuluvat käsilaukut ja kukkarot, käsineet, muodikkaat kaulakorut, tekokukat, irtokaulukset, vyöt, soljet jne. Nykyisen "suuren villamuodin" aikana saattaa melkein kenelle hyvänsä naisväestäkin neuloa tai virkata jotakin lämmintä ja pehmeää, puseron, kaulahuivin tms. Usein huomautetaan, että perheenemännälle pitää myöskin antaa persoonallisia lahjoja eikä suinkaan vain kattiloita, pannuja ja muuta taloustavaraa. Mutta kuitenkin, jos perheenemännällä ei esim. koskaan ole aikaa istua käsityössä ja jos näyttää siltä, etä talo tarvitsisi kahvimyssyn tai pöytäliinan, voimme sellaisen hänelle reippaasti lahjoittaa ja hän tuntee varmasti saaneensa oikean lahjan. Mutta toinen asia on, jos isä on saanut jollakin keinoin rahaa säästöön ja aikoo jouluksi hankkia taloon uuden lampun tai seinäkellon, ostakoon hän sen yksissä neuvoin äidin kanssa lahjaksi koko kodille. Mikään erikoinen perheenemännän joululahja se ei missään tapauksessa ole.

Lasten lahjoissa ei paljonkaan ole miettimistä. Pienimmille kestäviä, toimintaa antavia leikkikaluja ja pelejä,  isommille urheiluvälineitä ja muuta hyödyllistä tavaraa. Vanhemmat tavallisesti tietävät enemmänkin lapsille sopivia joululahjoja kuin mitä jaksavat hankkia.

On jo käynyt ihan pitkäksi tuo lahjojen luettelo ja kuitenkin on vielä mainitsematta laaja, suuria mahdollisuuksia antava ala, kirjallisuus. Hyvä kirja saattaa merkitä enemmän kuin mikään muu lahja, jos vain osaamme valita sen juuri sellaiselta alalta, että se on lähellä saajan harrastuspiiriä tai elämänkatsomusta tai on muuten hänelle mieleinen. Kirjojen seuralaisina tarjoavat aikakauslehdet, kalenterit ja monet muut julkaisut palvelustaan joululahjojen keksijöille. Ja nehän ovat lahjoja joista on huvia ja hyötyä kokonaiseksi vuodeksi, ainakin Kotilieden lahjakortista.

Tämän yhteydessä pitäisi mainita siitäkin, kenelle lahjakääröjä valmistamme. Kodin jäsenethän niillä tavallisimmin toisiansa ilahduttavat, joulun iloa ja juhlamieltä tehostavat. Saman perheen hajallaan olevilla jäsenillä on myöskin usein tapana jouluna muistaa toisiaan pienellä  lahjalla ja se todistaakin paljon puhuvalla tavalla siitä, että he toisiaan pimeän syksyn aikana ovat muistelleet. Kaunis tapa on myöskin joululahjalla ilahduttaa kodin vakinaisessa tai satunnaisessa työssä olevia henkilöitä, aina pyykkäriä ja pientä sanomalehden kantajaa myöten. Joskus on myöskin ystävyksillä tapana antaa joululahjoja toisilleen, tämä edellyttää kuitenkin erittäin läheistä suhdetta ja tarkkaa toistensa olojen tuntemista.

Koska joululahjat aina, itse valmistetutkin, edellyttävät rahankulutusta ja työtä, on niitä suunniteltaessa noudatettava säästeliäisyyttä ja ennen kaikkea jokaisen pysyttävä mahdollisuuksiensa puitteissa. On järjetöntä ostaa lahjoja velaksi tai muuten yli varojensa, silloin häviää suurin osa antamisen ilosta, joka joululahjoista on yhtä suuri kuin saamisen ilo. Sillä loppujen lopuksi saa pienellä vaatimattomalla lahjalla sanotuksi yhtä paljon kuin suuremmallakin, pääasia, että annamme hyvästä sydämellä ja hauskalla tavalla sekä käytämme sen keksimisessä sen verran päänvaivaa, että saajakin huomaa meidän häntä todella ajatelleen.

Annette

----Kotilieden numerosta 22 vuodelta 1932----

3. LUUKKU

2114604.jpg

RUNO OMPELUPÖYDÄN ÄÄRESSÄ

KIIDÄ PIENI KÄTÖNEN,

YLI LIINAN KIIDÄ!

JOSKUS SILTI PÄILYEN

MINUUN, KATSE, LIIDÄ.

KASVOISTANI LUEPAS,

KUINKA LAPSEN- SULOLLAS

SYDÄMEENI ARMAAN

LIEKIN SYTYTIT,

JOTA HYVÄT VARMAAN

NYT HOIVAA ENKELIT.

 

OLET ARMAS NÄHDÄ NÄIN

TYÖSSÄ HILJAISESSA,

AJATUSTEN HELLIMPÄIN

LANKAA SAATELLESSA;

MONI ARKA HAAVE SAA

OMPELETTA KAUNISTAA.

KIITOST´ YHÄ UUTTA

KUULET TÄTIEN

SIITÄ - SALAISUUTTA

HE EIVÄT TUNNE SEN.

 

KUIN TUO LIINA, SÄILYKÖÖN

PUHTAAN´ ELONKANKAAS,

TAIVASVALO PÄILYKÖÖN

JOKA KUDELANKAAS.

JOKU KAIPUUN KYYNELKIN,

HENKES TAIVASPUKU

IHANAKSI LUO! -

ENKELEIDEN SUKU

SEN HÄIHIS SULLE TUO.

 

J.J. WECKSELL, suom. Uuno Kailas

---Kotilieden joulu 1932 ---

4.LUUKKU

pientä hyvää...

 

2117202.jpg

 

2117203.jpg

----Kotilieden Joulupuuha- numero vuodelta 1932 ----

5. LUUKKU

2119778.jpg

JOULULINTU JA KIUKAATYTTÖ

Eräs värmlantilainen joulutapa

Puinen tai päreistä tehty lintu, joka siivet levällään langasta riippuen hiljakseen on häilynyt joulupöydän yllä, kuuluu varmaan monen joulumuistoihin itse jouluhengen vertauskuvana. Niin Värmlannin suomalaismetsissäkin jouluinnun sanottiin kutsuvan joulun tupaan. Jolla oli joululintu, sille tuli joulu, muuten ei. Joillakuilla lintu oli veistelty puusta, ja sellaisen jouluntuojan kohtalona oli joutua lasten leluksi joulun jälkeen. Toiset tekivät joululintunsa verileipätaikinasta Tuomaan päivän aattona. Niitä tehtiin kaksi kolme, oikein lihavia, siivet leivottiin eri kappaleina. Taikinalinnut syötiin maitohutussa heti joulun jälkeen. Joilla ei ollut taikinaa linnuksi, neuloivat kaksi tuohta vastakkain ja puhuivat henkeä sisään mahaksi. Tuohilintujakin oli pöydän yläpuolella monta, toiset riippumassa punaisessa, toiset vihertävässä langassa.

Mutta näitten kattoon ripustettujen linnun kuvien ohella on värmlantilaisessa joulutuvassa pidetty oikeaa elävää lintua, jonka olinpaikka oli uunin uuninkamato, ja jota sen vuoksi sanottiin kiukaalinnuksi. Jo loppukesällä monet varasivat koppelonpojan kiukaalinnukseetallissan. Sitä syötettiin ja hoivattiin päreistä tehdyssä häkissä tallissa ja joulun tultua häkki nostettiin kiukaalle. Siellä lintu nuokkui joulunpyhät, vain lämmitysajaksi häkki juoksutettiin pihalle, jottei lintu tukehtunut savuun. Kun taloon joulunseutuna tuli vieraita, niin heidän piti antaa linnulle jotakin, tavallisesti rahaa, jonka alon tyttäret sitten saivat. Viimeisenä joulujuhlapäivänä lintu tapettiin ja syötiin.

Paitsi tällaista elävää lintua, on kuikaalinnuksi sanottu myös oljista tehtyä nukkea, jollaisia tytöt jouluksi tekivät kiukaalle. Tälläinenkiukaalintu oli noin metrin korkuinen "akan kuva", sen "peäoma"oli ruisoljista ja muista pehmeistä oljista ruumis. Päänä oli riepuun käärityt heinät, kasvoina tuohenjulmusta muovailtu naamari. Nivelet sidottiin rihmalla liikkuviksi, kun veti rihmasta käsi koukistui.Toiset pitivät tyttönsä ilman vaateita, toiset pukivat jotakin valkoista sen verhoksi. Päässä piti olla mustaa riepua.

Joulutyttöjä tekivät talon tyttäret ja piiat, tavallisesti saadakseen sulhasen sen avulla. Jos tahtoi jotakin muuta, senkin tyttö toi. Joka kolmen vuoden päästä tyttö sai tehdä haamunsa, ei joka vuosi. "kaottaa lykkynsä", jos joka vuosi laittaa. Yli viidenkymmenen ikäinen ei saanut yrittääkään kiukaalinnun tekoa.

"Kiukaatyttö" tehtiin Tuomaan jälkeisenä päivänä ja se sai olla tuvassa joulujen loppuun. Sitä piti juottaa oluella ja viinalla ja joka päivä kuuden aikaa sitä piti tanssittaa. Kun tuli viraita, niiden "pit antoa siivenjatkoa kiukoalinnullen" eli panna rahaa tytölle. Tytön tekijä sai rahat. Jos jouku pika antoi haamulle puukon tai tupen ja tyttö sitten kojasi ne talteensa, oli näiden välillä siitä lähtien kihlaussuhde.

Joulun jälkeen kukin korjasi kiukaatyttönsä aitansoppeen viljapurnun taakse kevääseen kyntöajan aattopäivään asti. Jos tyttö ei ollut saanut sitä, mitä haamuaan tehdessään oli toivonut, hän poltti olkinuken pihalla. "Kun seä on viennä muun lykyn, se taitaa viijä tuonnii", sanoivat. Siinä tytön piti suuttuneena huutaa ja hyppiää yli valkean ja viskoa tuhkaa joka suunnalle. Jos taas kiukaatytön lupaama onni toteutui, olkilintu vietiin karjalle navettaan, jossa oli tyttöjen keskeiset juhlat. Kun karja sai "maistaa kiukaalinnun höyhentä" (olkia), se ei värissyt, vaikka oli minkälainen sää.

Todistukseksi kiukaalinnun todellisuudesta ja voimasta kerrotaan, että Nyskogan Vaissilassa kerran annikka- niminen tytär teki joulna haamunsa kiukaalle ja sai sulhasen.

Ryhtymättä tässä vertailemaan ja tutkimaan kiukaalintua sen syvemmin voi kuitenkin mainita ruotsalaisten lucian-päiväiset "Lusse brur"it ja pöydällä pidettävät olkiset linnut, joiden eteen on pantu osa kaikista jouluruoista. Kirjallisuudessa on jo mm. Rudbeckin Atlandissa 1600- luvulta tietoja joulunaikaisista olkinukeista, joihin liittyvät todistuksena olkisten "haamujen" kuulumisesta uskonnollisiin menoihin.

2119783.jpg "Joulumorsian"

Kansallismuseon joululintu.

2119785.jpg

Kotilieden joululle kirjoittanut fil. maisteri Helmi Helminen

---- Kotilieden joulu vuodelta 1932--------

6. LUUKKU

Hyvää itsenäisyyspäivää! Onnea Suomi 91 vuotta!

Ajattelin, että tälle päivälle kirjoitukseksi sopisi tämmöinen:

2122297.jpg

ANNA MATILDA GALLEN

ERÄS SATAVUOTISMUISTO

Neljäntenä päivänä syyskuuta 1932 oli kulunut sata vuotta suuren taitelijamme Akseli Gallen- Kallelan äidin rouva Anna Matilda Gallenin syntymästä. Suurmiesten äidithän ovat aina erikoisen mielenkiintoisia tuttavuuksia, ja myös rouva Gallenin pitkä, rikas ja työn täyttämä elämä ansaitsee hyvin kuvauksensa.

Anna Matilda Gallenin isä oli kauppalaivaston omistaja ja kapteeni Bror Mathias Wahlroos Porin kaupungista ja äitinsä Justina, syntyjään Rosendahl. Pieni Anna Matilda osoittautui piankin lahjakkaaksi lapseksi; varsinkin lueskeluun hänellä näytti olevan halua ja taipumusta. Hän sai myöskin huolellisen kasvatuksen - sen ajan mallin mukaisen: Hänelle opetettiin vieraita kieliä ja pianon soittoa. Mitä viimeksi mainittuun tulee, sai Anna Matilda soittoonsa lämpöä ja osoitti tavallisesti omaavansa erikoisen, persoonallisen käsityksen esitettävästään. Mutta kaikkein eniten hänen harrastuksensa kohdistui maalaustaiteeseen. Siihen aikaan ei ollut helppoa saada siinä opetusta meidän maassamme. Anna Matildan onnistui kuitenkin pitkän taivuttelun jälkeen suostuttaa isänsä siihen, että tämä otti hänet mukaansa matkoilleen jättääkseen hänet Amsterdamiin opiskelemaan maalaustaidetta.

Kapteeni Wahlroosin matka suuntautui sillä kertaa oikeastaan Englantiin, ja vasta takaisin tultaessa hänen piti viedä tyttärensä Hollantiin. Mieli onnellisena, valoisia toiveita täynnään tämä nousi Suomesta laivaan rakkaine värilaatikkoineen. Ja matka sujuikin hyvin Lontooseen asti, mutta siellä heidät saavuttivat sotahuhut. Ne osoittautuivat tosiksi; nyt täytyi mitä pikimmin päästä Englannin vesiltä. aiottiin palata kotimaahan, mutta ei enää päästy. Pakkanen yllätti laivan, ja Eestin rannikon edustalle se tarttui jäihin pakottaen matkustajansa talvehtimaan sillä puolen Suomenlahden. Anna Matildan opinnoista ei siis sillä kertaa tullut mitään. Ajat olivat epävarmat, ja kaikkien ihanien suunnitelmien täytyi väistyä olosuhteitten pakosta.

Mutta Anna Matilda ei saanut tyydytystä sellaisesta työskentelystä, jota hänelle olisi ollut kotona tarjolla. Hän halusi saada jotakin suurempaa aikaan ja ennen kaikkea hän halusi itsenäistä työalaa. Hän kokeili erästä kotipaikkansa tyttökouluakin, mutta kahden vuoden opiskelun jälkeen hän jätti sen mennäkseen naimisiin, yhdistäen elämänkohtalonsa Petter Wilhelm Gallenin kanssa, joka toimi Tyrvään nimismiehenä.

Anna Matilda Gallen oli harrastuksiltaan monipuolinen, pirteä ja tarmokas nainen. Maatilallaan Tyrväässä hän aloitti piankin varraten suurisuuntaisen yrityksen: perusti hedelmäpuutarhan, joka oli sen aikaiseksi melko suurenmoinen. Kasvihuoneessa viljeltiin mm. viiniköynnöstä, ja se kantoi hedelmääkin herättäen suurta ihmetystä laajalti ympäristössä. Anna- rouvan mies oli hänen yhtä innostunut kuin toimekaskin toverinsa, sillä joka hetken, joka jäi häne virkatoimistaan, hän omisti kasvihuone. ja puutarhaviljelyksilleen. Mainitakoon hänen harrastuksistaan, että hän yritti viljellä silkkimatojakin.

Rouva Gallenin avuja oli erikoisesti käytännöllisyys ja säästäväisys. Tuskin löytyi esinettä, jota hän olisi pitänyt käytettäväksi kelpaamatomana. Kaikelle hän keksi paikan ja oli erikoisen iloinen joka kerta, kun oli sijoittanut muka hyödyttömän esineen tarkoituksenmukaisesti ja voinut käyttää sitä hyväkseen. Ystäviä ja naapureita rouva Gallen oli aina valmis auttamaan jakaen heille kokemuksiensa kautta saavuttamiaan tietoja. Monet puutarhatkin saavat siten kiittää häntä olemassaolostaan. Mutta tällä lämminsydämisellä käytännön naisella oli muunkinlaisa harrastuksia: filosofien teoksista, runoilijoiden hengentuotteista hän etsi selvitysä elämän syvimpiin kysymyksiin, vaikk`ei hän milloinkaan silti unohtanut käytännöllisen elämän vaatimuksia.

Avioliitosta syntyi useita lapsa. Anna Gallen oli ankara ja vaativainen kasvattaja, joka asetti totuuden ja oikeuden kaiken muun yläpuolelle. Hän oli tosiaankin niin harras totuuden ystävä ja etsijä, että sellaisa harvoin tapaa. Jos hän huomasi toisessa merkkejä viekkaudesta tai valheellisuudetsa, saattoi hän kuohahtaen ilmaista terävin sanoin paheksumisensa ja halveksumisensa. Hän oli kunnioitusta herättävä tuollaisina hetkinä, kun hän kirkkain otsin, katse liekehtien ylväästi ojenteli nuhteillaan syyllistä.

Lapsista Axel- poika aiheutti äidille enemmän huolta kuin toiset. Koulutyö ei huvittanut tätä ollenkaan, vaan hän oli tunneilla ainan valmis kaikenmoisiin kujeisiin, varsinkin piirtelemään kuvia opettajista. Kun kynä otettiin Axelilta pois, rupesi hän tekemään pieniä puuveistoksia myyskennellenkin niitä tovereilleen. Äiti ymmärsi piankin, että poika oli perinyt hänen innostuksensa maalaukseen, ja niin sai poika periä myöskin äidin suurimman aarteen, maalilaatikon, ja pääsi Helsingin piirustuskouluun kehittämään lahjojaan. Kuten tunnettua on, raivasi poika pian itse oman tiensä. On itsestään selvää, että äiti aina koko sielustaan seurasi hänen kehitystään: poikahan tulisi täyttämään sen tehtävän, mihin häneltä itseltään oli puuttunut tilaisuutta. - Kalevala- aiheiseen tauluunsa "Lemminkäisen äiti" poika pyysi äitiään malliksi. Tämä on itse kertonut siitä seuraavaa: "Axel on rakentanut Ruovedelle erikoisesti tätä tätä taulua varten atelieerin. Sen synkempää tunnelmaa, kuin hän sinne oli loihtinut, ei voi kuvitella -  se oli itse Tuonela.Työ edistyi - mutta totisesti en tiedä, kumpi meistä oli suuremmassa jännityksessä ja kumpi meistä enemmän kärsi. Ne olivat kovia synnytystuskia sen puolesta, joka pyrki esiin. Axel teki työtä, pyyhki pois, maalasi ja tasiteli värien, kankaan ja pensselien kanssa. Hänen pingottuneista piirteistään voi lukea: " Herra, minä en päästä sinua ellet siunaa minua". Oma jännitykseni ei ollut ollenkaan pienempi. Sielustani nousi rukouksia Jumalan puoleen, että hän  lähetäisi apua, sen elämänkipinän, jota poikani tavoitteli luomukseensa. Tunteeni olivat yhtä Lemminkäisen äidin tunteiden kanssa ja toivoni panin Korkeimpaan kuten hänkin. Minusta tuntui, että oman lapseni koko elämä riippui juuri tuosta luomuksesta ja juuri siitä avusta jonka minä saatoin hänelle antaa. Ne olivat kettelemuksen aikoja meille kummallekin."

Kun Anna Matilda Gallen oli jäänyt leskeksi ja lapset olivat lähteneet kodista omille teilleen, alkoi hän etsiä viihtyisää paikkaa, mihin rakentaa vanhuudenkotinsa. Hän oli silloin 63- vuotias. Elämänsä varrella hän oli joutunut monta kertaa kulkemaan maanteitse Porin ja Tampereen väliä- rautatietähän ei ollut silloin vielä-  ja Tyrvään ja Tampereen väliset seudut olivat aina erikoisesti miellyttäneet häntä. Nytkin hän lähti siis itään päin löytöretkelleen. Karkkuun hän pysähtyi ja rupesi tarkastelemaan Kuloveden ympärillä olevia seutuja.

Kerran hän tuli vaelluksillaan eräälle kukkulalle, josta oli suurenmoinen näköala yli järvien, saarten ja laajojen salomaiden. Tuo näky vaikutti häneen syvästi; sitäpaitsi hän tuli ajatelleeksi niitä tarinoita, joita noihin muistorikkaisiin seutuihin liittyy. Tuolta kaukaa Kuloveden takaa näkyi kuuluisa Pirunvuori; Anna Gallen muisti, kuinka legenda kertoo Klaus Kurjen hävinneen erään sen luolan kautta manalaan Kirsti- piian seuraamana, kun ei saanut enää rauhaa maan päällä Elinansa surmattuaan. Hän muisti myös kivikasan Pirunvuoren rinteellä, muisti, että sen kerrottiin kuuluneet huipulla olleeseen muinaissuomalaiseen linnaan, jonka ristiretkeläiset olivat hävitäneet. Ja tuolla pohjoisessa niemessä oli kidutettu ja poltettu roviolla vastahakoisia suomalaisia. Anna Gallen oli näkevinään kulkueen menevän polttopaikalle: etunenässä köytetyt johtajat, taempana arvossa alemmat revityin vaattein, mutta kaikki yhä pystypäisinä ja sammumaton uhma katseessaan. - Ja tuolle kukkulalle, josta hän kaiken tämän näki, Anna Gallen rakensi kotinsa.

Kun talo - tai pieni huvila- oli valmis, alettiiin puutarhan raivaustyöt. Meni tietysti aikaa, ennekuin tainten istutus saattoi alkaa, mutta sitä tyytyväisempi rouva Gallen oli, kun odotusajan jälkeen ensimmäisen omenapuun todettiin jo juurtuneen. Vähitellen puita tuli lisää, kirsikoita, luumupuita, päärynöitä ja muita. Niitten vaalija oli väsymätön; hän oksasti, istutti, hoivasi aikanaan ja korjais satoa syksyllä. Hedelmäpuitten ja kukkien väliin hän aseti mehiläispesiä, ja 84- vuotiaana hän korjasi omakätisesti viimeisen niistä. Paljas kivinen mäki muuttuikin hänen hoidossaan hedelmälliseksi, värikkääksi keitaaksi, joka herätti huomiota laajalti ympäristössä. Kyläänkin tupien ympärille ilmestyi pieniä kukkamaita ja hedelmäpuut huojuivat iloisesti tuvan nurkilla; monet ovat ne puutarhat, jotka rouva Gallen on Karkkuun perustanut. Työstään hän tunsi suurta tyydytystä, ja Karkun aika oli hänelle onnellinen aika.

Talviset päivät rouva Gallen omisti käsitöille, hämärissä pääsi rukki tavallisesti esille. mutta kun ilta saapui, tuli kirjallisuuden vuoro, ja sen avulla pyrittiin pääsemään e´selvile tärkeimmistä elämän kysymyksistä. Rouva Gallenin uskonnolliset käsitykset olivat hyvin omaperäiset. Hänen mielipiteensä mukaan luonnossa kaikkialla oli henkielämää; ihmiset olivat myös henkiä, jotka liikkuivat aineellistuneina maailmassa, ja maanpäällisen elämän tarkoituksena oli saattaa henki ja aine sopusointuun toistensa kanssa. Kristinuskon puhe synnistä ja rangaistuksesta oli hänen mielestään sopusoinnun vastaista ja sellaisena hänelle vastenmielistä. Sitävastoin hän oli lämmin Kalevalan tarujen ihailija, ja häntä miellytti se luonnonuskonto, joka niistä kuvastuu. Näihin luonnonuskonnolta vivahtaviin käsityksiin liittyvät rouva Gallenin mielipiteet taiteesta.Sen tehtävänä oli hänen mielestään opettaa ihmisille luonnon suuruutta, herättää sokeatkin näkemään Jumalan töiden kauneuden ja totuuden. Myöskin säveltaiteilijain teoksista kajahtaa Jumalan ääni, ja he ovat kuin välittävänä siltana Jumalan ja ihmisen välillä.

V. 1922 rouva Gallen juhli 90- vuotispäiväänsä lastensa, lastenlastensa ja ystäviensä parissa. Mutta heti sen jälkeen hänen voimansa alkoivat riutua ja jo 10. lokakuuta Anna Matilda Gallenin pitkä ja rikas elämä  päättyi Mouhijärvellä, missä hän oli käymässä sukulaisten luona. Hänet haudattiin Tyrvääseen Gallenin sukuhautaan.

Anna Matilda gallen oli suuri sielu, joka totuutta etsiessään liikkui usein paljon yläpuolella tavallisen ihmisen näköpiirin. Pitkän elämän taistelut eivät kyenneet lamauttamaan hänen henkistä elämäänsä ja ajatustensa alituista ponnistelua. Hän pysyi suurena viimeisimpään vanhuutensa asti. Hän oli edeltäjähahmo, jota meidän aikamme tulisi pitää arvossa, joskaan hänen oma aikansa ei aina häntä ymmärtänyt.

Kotilieden joululle kirjoittanut rouva Annie Alander

----Kotilieden joulu vuodelta 1932---

7.LUUKKU

Hyvää toista adventtia!

Tänään voisi vaikka leipoa piparkakkuja...

2126631.jpg

Kirje lukijalta:

PIPARKAKKUPALLEROITA

JOulu oli jo ovella, ja vaikka olimmekin Kiinassa, teki mieleni leipoa piparkakkutyttöjä- ja poikia lasten iloksi. Mutta minulla ei ollut muottia, jolla olisin niitä taikinasta painellut. Koetin leikata kuvat paperista ja niiden mukaan sitten taikinasta, mutta se ei ottanut onnistuakseen. Silloin keksin keinon ja koska arvelen, että joku toinenkin ehkä voisi sitä käyttää hyväkseen, kerron sen tässä.

Kahdella erisuuruisella pyöreäsuisella peltirasialla otetaan kummallakin kaulitusta taikinasta pyörylä. Ne asetetaan pellille toisiinsa kiinni ja suurempaan pyörylään tehdään muutama leikkaus kuten kuvat a osoittavat. Kun näin saadutosaset siirretään haluttuihin asentoihin, saa poika ja tyttö kädet ja jalat, kuvat b. Mantelista tai sokerikuorrutuksesta pannaan silmät suu, nenä ja napit, ja niin ovat ystävämme valmiit menemään uuniin. Tuokoot ne iloa muidenkin joulupöytään!

J.P.

 

2126636.jpg

2126646.jpg

----Kotilieden joulupuuhanumero vuodelta 1932----

8. LUUKKU

Nyt hiukan tekstiilipuolen mainospaloja...

2128732.jpg

MUOTI SUOSII MILANEESIA

Näin sanoo esim. Helsingin Käsityöseminaarin johtajatar Saimi Jutila, jonka johdolla vieressä kuvattu yöpaita on valmistettu Forssan milaneesista:

"Jo heti ensi näkemältä ihastuu kankaan tiiviyteen ja sen silkintuntuiseen pintaan. Forssan milaneesien hienot värivivahdukset ovat saavuttaneet käsityönäyttelyssämme ansaittua huomiota. Kankaan leveys on mieleinen ja hintakin sopiva."

SAIMI JUTILA

Forssan Silkki- Milaneesia, à 32 markkaa metri, saatte kaikista hyvinvarustetuista kangaskaupoista.

2128734.jpg

MITÄ ROUVAT OSTAVAT...

Pellavakudosten kauneus miellyttää jokaista kulttuurikodin perheenemäntää. Mutta hän ei hanki pellavakankaita yksinomaan niiden kaunuden vuoksi. Hän antaa enemmän arvoa sille siekalle, että hänen hankkimillaan pyyhkeillä tai pöytäliinoilla on pitkä elinikä edessään. Sillä pellavakankaat kestävät! Hän tuntee pellavan hygieniset ominaisuudet; terveellisempiä kankaita kuin pellavatavarat hän ei voi saada. Olipa pellava käytännössä miten kauan tahansa, aina se säilyy yhtä hohtavan valkoisena. Mutta hän ei väheksy myöskään sitä suloista tunnetta, jonka pellavakankaiden käyttö suo hänelle ja hänen perheelleen: raikkaat pellavaraidit ja tyynyliinat antavat heille hyvän unen, pellavapyyhkeet imevät enemmän vettä kuin muut kankaat...

Pellavatavarat ovat jokaisen perheenemännän aarteita!

2128738.jpg

Nyt valitsenkin joululahjoiksi yksinomaan FINLAYSONIN VALMISTEITA

Kas tässä aamutakkikangas, joka todistaa lahjan antajan hienostunutta, hyvää makua. Se on tuota kuulua FINLAYSONIN AAMUTAKKIKANGASTA, josta useimmat tosikomeat miesten ja naisten aamutakit valmistetaan. Oikea puoli on "kihtaavaa", kaunista tekosilkkiä, joka on koneella tikattu pehmeään lämpimään flanellivuoriin.

FINLAYSONIN AAMUTAKKIFLANELLIon puolta huokeampaa. Erikoisen suosittu kuviollinen aamutakkikangas, varsinkin lasten ja vanhemman väen aamutakeiksi.

Hiihtopusero Tuulikankaasta- siinä lahja, joka saakenenkä tahansa hiihdosta innostuneen huudahtamaan: "Eläköön joulu ja sen huomaavainen joulupukki!" - Finlaysonin Tuulikankaista on vielä sekin etu, että ne säilyttävät ruumiin lämmön tasaisena, kestävät kauan ja ovat hinnaltaan huokeita.

Todellinen aristokraatti nenäliinojen joukossa...syy, miksi yhdeksässä tapauksessa kymmenestä valitsette Kairos- nenäliinan. - Värillisin reunasomistein elävöidyt Kairos- nenäliinat tuntuvat olevan kovin suosittuja, samoin kokovalkoiset nenäliinat, joiden reunaa koristaa siro kiiltolankapujotus. Hinta: 60:- ja 67:- tusinalta.

2129025.jpg

Sorjat viivat vartalon

liivillä saat Neulomon

Se nuorentaa!

Naiselle on kunniaksi ja hänen ympäristölleen iloksi, jos hän säilyttää nuorekkuutensa mahdollisimman kauan. Siksi on kaikkien, varsinkin niitten, jotka eivät yhtämittaa säännöllisesti voimistele, välttämättä käytettävä hyvää liiviä, joka tukee vartaloa ja säilyttää sen oikeat muodot.

Kalliit ulkomaiset liivit eivät ennen olleet suinkaan jokaisen saatavissa. Nyt saa niitä kotimaisia kaikkia mahdollisia malleja ja niin huokein hinnoin, että kenenkään naisen ei kannata olla käyttämättä niitä. Tehtaan nimi on

O.Y. NEULOMO, Turku

2129028.jpg

Naiselle tämä silkkinen Laila- pyjama on erikoisen mieluinen lahja

Se on suloisen pehmeää, purkenematonta silkki-charmeuseä. Siihen kuuluvan aamutakin saa myös erikseen. Hieno lahjarasia tulee samaan hintaan.

Laila- alusvaatteet ovat todella hienoja, mutta huokeampia kuin monet muut vastaavanlaiset valmisteet. - Kysykää kaupoista niitä.

 

----Mainokset Kotilieden joululehdestä ja Kotilieden joulupuuha- numerosta vuodelta 1932---