24.Luukku

Laitan vielä yhden kalenteriluukun. Eilinen jäi välistä kun nettiyhteys katkesi jostais syystä. Tämän kirjoituksen myötä toivotan kaikille oikein rauhallista ja suloista joulun aikaa ja onnea uuteen vuoteen!

2171295.jpg

Jouluaatto lastenkodissa
(muistelma)

Koko aatonaaton olivat pehmeät lumihiutaleet putoilleet, painuneet kuulumattomasti toisiinsa ja muodostaneet vähitellen mahtavia tyynyjä ja patjoja lastenkodin ympärille. Aaton aattona hyppelivät lastenkodin lapset riemuiten pehmeissä untuvissa, mutta aattona olivat nuo valkoiset untuvapatjat jo niin korkeat, ettei kenenkään enää tehnyt mieli telmimään lumivuorten pehmeyteen, vaan kaikki  pysyttelivät kiltisti leveällä pääkäytävällä, joka ensi kerran tänä talvena oli oikein hevosen vetämälllä lumiauralla aukaistu ja puhdistettu.

Jännittyneinä espanjantauti- toipilaatkin, jotka juuri jouluksi olivat saaneet nousta vuoteistaan, seurasivat päivähuoneen ikkunoista lumiauran työtä ja nauroivat makeasti käytäviä reunustaville alastomille lehmuksille, joiden jalkojen ympärille lumiauran siipi oli työntänyt paksun huovan aivan kuin heillä itselläänkin oli. Ja tämä pikku toipilaiden nauru oli minun, lastenkotitädin, armas joululahja - sillä raskas oli syksy 1918 lastenkodissa ollut, ja enemmän oli nähty huolta, sairautta ja murhetta kuin kuultu iloista naurua.

Päivemmällä alkoi pakastaa ja vihurityttö ja pakkaspoika tapasivat toisensa aivan lastenkodin puhtaalla käytävällä alkaen iloisen joululeikin. Niin he siihen innostuivat, että saivat ennen iltaa lastenkodin ympärille täydellisen myrskyn, joka puristeli nurkkia ja ryskytti ovia ja ikkunoita.

Mutta sisällä oli lämmin. Siellä paloiva pula-ajan lamput ja kotitekoiset kynttilät. Lapset olivat parhaimmissaan ja laulelivat pukkia odotellessa: "Juhla se on nyt verraton, joulu on tullut la la la la la." Pukki kahisi salaperäisiä teitä keittiön kautta päivähuoneeseen, ja mikä jouluvaloissamme oli puutteellista, sen korvasi lapsien silmäin tuike.

Juuri silloin kuului kolkutus pääovelta. Tunsin pelkoa mennessäni avaamaan. aika oli vielä rauhaton, mielet kuohuksissa ja salaperäisiä kulkijoita liikkui yön turvin. Ryskähtäen lennähti ulko-ovi auki ja eteishuoneeseen työntyi kaksi lumista olentoa, vaimo ja pieni tyttö.
"Hyvää iltaa. Onko tämä lastenkoti?"
"On , tulkaa toki sisälle. Kuinka nyt jouluaattona olette joutuneet kulkemaan ja vielä tällaisella ilmalla? Riisutaan."
"Lähteä piti. Mutta vaikeaa on kulku lapsen kanssa. Jättäisin tänne, jos otetaan. "
Katselin vaimon vieressä seisovaa tyttöä, ojensin säälien lasta kohti käteni, kun vaimo ehätti väliin.
" Ei, en sitä, vaan tämän" , ja hän ojensi syliini huivinsa alta pienen käärön.
" Voi, voi, näinkö pieni lapsi teillä on mukananne?"
" Pienihän se. Kolmen viikon vasta."
" Mutta ei meille oteta niin pieniä lapsia. Jäätte tietysti itsekin sitten tänne? "
" Itse en voi jäädä, mutta ottakaa Jumalan tähden tämä lapsi, muuten minun täytyy haudata se lumikinokseen."Hän purskahti katkeraan itkuun.
Pitelin neuvottomana sylissäni lasta ja kuuroille korville kaikuivat suostuttelevat sanani:
"Jääkää edes huomiseen."
"Ei, ei, minun täytyy mennä."
Hän kietaisi äkkiä huivin isomman tytön ympäri, työnsi rajusti oven auki ja hävisi pimeyteen. Siihen jäin lapsi käsivarrellani eteishuoneen hämärään seisomaan.

Jokainen sotaorpo oli tuonut tullessaan oman surullisen tarinansa, ja tarinansa lienee ollut tälläkin kolmiviikkoisella, vaikk´emme sitä koskaan saneetkaan tietää. Karkeissa, märissä rievuissa nilelle hankautunut pieni ruumis oli surkea nähdä, ja itkulta emme tahtoneet saattaa lasta kapaloida. Mutta merkillistä - lapsi ei itkenyt.

"Onko se Jeesus- lapsi?" kysyivät pikku hoidokkimme vakavissaan, kun lapsi kopassaan käväisi kuusen luona.
" Se on Jeesuksen sijainen. Kaikki köyhät, sairaat ja kodittomat lähettävää Jeesus luoksemme, että me heitä hoivatessammme hoivaisimme Jeesusta itseään, sillä onhan hän sanonut: Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle."
Lapsi parahti itkemään ja pienimmät hiipivät kummissaan kopan luo. "Te uutaa!"
---
Paloivat lyhyiksi niukat jouluvalot. Ristissä käsin istuivat hetkisen päästä lapsukaiset vuoteissaan ja heleästi kajahti veiläkin jouluvirsi:

Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon poikansa.
Siit` enkelitkin riemuiten
veisatkoon taivaan Herralle.

Hiljaisuus kattoi kohta lastenkodin, mutta jos kuuntelit tarkkaan ja lapsen mielin, kuulit jouluenkelin siipien suhinan, kun se varjellen liiteli nukkuvain lasten luona.

Liisi Lehtinen

---- Kotilieden joulu, vuodelta 1932 ----