11. LUUKKU

2136531.jpg

TALOSSA TUOKSUU JOULULTA

"Mikä ihmeen haju täällä nyt taas vallitsee", kyselee talon miehenpuoli toisensa jälkeen eräänä joulunaluspäivänä.

"Koko viikon aikana on joka päivä ollut hengitettävänä erilaisia hajuja", selittää heistä yksi, koulupoika. "Minä olen erottanut sekä pölyn, sauhun, märkien lattioiden, paloöljyn että tärpätin hajua ja olin kuvitellut että kun tärpätin hajuun päästään, niin ei joulusta enää puutu kuin joulukuusi."

"Kylläpä joulusi sitten on laihanlainen, etkö enää muista, että, että maallinen majasi jouluna vaatii syömistäkin. ei riitä kaksikaan sen vertaa kuin tavallisina aikoina", selittelee nyt äiti. "Lyhytpä on muistisi, jos kummeksut sitä hajujen sinfoniaa, joka näinä päivinä taloa kiertelee. Valmistu hengittämään vain, ja vasta sitten, kun tunnet sieraimissasi luumujen ja voitaikinan lemua, saat lähteä joulukuusta hakemaan."

"Mutta sano nyt kuitenkin, mitä ihmeen kaalisoppaa sinä tänään olet keittänyt, ei meillä ennen jouluna ole tarjottu kaalisoppaa."

"Ei, eikä tarjota nytkään, lantuthan siellä kiehua porisevat, eikä sille mahda mitään, että niiden voimakas kaalin haju tunkeutuu koko taloon. Kohta nostan ne tulelta, ja sitten saadaan tuulettaa kaikki huoneet raikkaiksi. Huomenna, kun laatikot ovat uunissa, onkin niiden lemu jo vallan toinen, miellytävän makea, eikä se sitten enää tunnukaan huoneissa niinkuin tänään."

Noine selityksineen panui äiti keittiönpuolelle, missä jo oli "täysi höyry päällä" jouluruokiin nähden. Punajuuret ja porkkanat kiehuivat kukin padassaan ja kirkkaassa alumiinikattilassa porisivat suuret lanttukuutiot. Äidillä oli tapana keittää ne niin vähässä vedessä, että vesi lopulta kiehui kuiviin. Niin piti lantuista tuleman mahdollisimman maukkaita. Hän tarkasteli nytkin keitostaan. vain pikkuisen enää pihisi vettä kattilan pohjalla, mutta kuutiot olivatkin muuttuneet jo tumman värisiksi ja vispilävarpu meni niihin melkein työntämättä.

Äiti nosti kattilan hellalta, nuristi vesitilkan pois pohjalta ja asetti kattilan tuolille. Höyryävien kuutioiden sekaan hän pani aikamoisen voikimpaleen, haki puunuijan ja sotki kuutiot tasaiseksi, kauniiksi soseeksi, minkä sitten jätti kattilaan jäähtymään.

Lantulaatikko oli niitä ruokia,jotka äidin kotipuolessa kuuluvat pitojen ruokalistaan. Lapsuudenkodissaan han oli jo tottunut valmistamaan oikeata ja hyvää lanttulaatikkoa, joka oli kauniin ruskeaa, kohtuullisen sakeata ja kohtuullisen makeata. Hän oli eri puolilla maata kulkiessaan saanut maistaa monenlaisiakin lanttulaatikoita, joista toiset olivat aivan vaaleita ja vellimäisiä, toiset vetisiä kuin munakokkeli, toiset taas niin sakeita, ettei tahtonut saada niellyksi. Ja vaikka äiti yleensä oli altis ottamaan oppia ja vaikutteita muitten aikaansaannoksista, ei hän vielä ollut tavannut sellaista lanttulaatikkoa, että sitä olisi edes voinut verrata siihen, jonka hän oman äitinsä koulussa oli oppinut tekemään.

Eikä äidin lanttulaatikko ollut suinkaan hyvää vain hänen omasta mielestään, päinvastoin. Monetkin hänen ystävättäristään olivat sitä ihastelleet ja kyselleet valmistusohjettakin. Silloin äiti aina joutui pulaan. lanttulaatikko kuului nimittäin niihin ruokiin, joita hän valmisteli ilman mitään "reseptejä", vain noin vaistonsa mukaan.

"En ole koskaan tullut ajatelleeksikaan, että noita aineksia pitäisi punnita tai mitata, näkeehän sen, miten paljon mitäkin tarvitaan - niin, ja maistaa. kernaasti kyllä kerron, mitä minun lanttulaatikkoni sisältää."

Ja sitten saavat ystävättäret kuulla, että lantut voin kera sotkettuansa äiti antaa niiden jäähtyä seuraavaan päivään. Ryhtyessään seosta sitten valmistamaan vatkaa hän siihen ensimmäiseksi pari munaa, pistää pari suurta lusikallista siirappia, parin desilitran verran hienoja korppujauhoja, pienen tilkan maitoa tai kermaa sekä suolaa ja sekoittaa, sekoittaa kovasti. Ja maistaa. Seoksen pitää jo ennen paistamistakin maistua hyvältä, makeahkolta, ja sen pitää olla sakeaa kuin hyvä puuro. Viimeksi hän ottaa käteensä muskottimarjan, vetäisee sitä pari kertaa raastinrautaan niin, että siitä juuri hiukkasen lähtee makua seokseen. Ja sitten se onkin valmista. voideltuihin vuokiin vain ja uuniin,jälkilämpöön, sillä lanttulaatikoista tulee sen parempia, minkä kauemmin ovat uunissa. ja vieläpä voi sanoa, että ne käyvät sitä paremmiksi, mitä useamman kerran niitä lämmittää.

Ja uunista tulee silloin aina niin herkullinen lemu, ettei kukaan kysy, mitä on tekeillä ja mikä hajuaa. Jokainen vain neileksii vettä kieleltään ja näkee jo edessään rasvaisen kinkun ja muut joulupöydän antimet,joiden yhteyteen lanttulaatikkokin kuuluu.

Joulun kunniaksi äiti aina koristaa laatikon ulkoapäinkin houkuttelevan näköiseksi. Hänellä on valkoista silkkipaperia, josta hän leikkaa n. 12-15 cm levyisiä liuskoja, asettaa niitä monta päällekkäin ja leikkaa ne reunoistaan hienoille suikaleille. Kun liuskat erotetaan toisistaan ja asetetaan uudelleen päällekkäin, muodostuu niistä kuin mitäkin pöyheätä kamelikurjen untuvaa, mikä vuoan ympäri kiedottuna saa tavallisimmankin arkivadin näyttämään hienolta ja juhlavadilta.

Keittiömuija

----Kotilieden joulupuuhanumerosta vuodelta 1932---

2053799.jpg