Keväänodotuskalenteri

Tälle sivulle kokoan asioita jotka helpottavat keväänodotusta. Koitan saada aikaiseksi kalenteriluukun kerran viikossa. Ai koskako on kevät? Voisihan sitä ajatella että maaliskuussa, mutta minulle kevät tulee silloin kun löydän ensimmäisen leskenlehden tienvarresta ja huomaan tapailevani vanhaa tuttua lorua: Kuu kirusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään... :)

Luukku 10. 13.4. Kevät on täällä!

Nyt on aika kiittää seurasta ja laittaa keväänodotuskalenteri tauolle! Kevät on tullut Peltopihalle, hieman keikahdellen, mutta kuitenkin! Välillä vielä tulee takapakkia, mutta enää ei talvi saa yliotetta.

Pihalla viipottavat västäräkit; kiurujen ja peipposten laulu täyttää tienoon. Routa sulaa hiljalleen ja on aika ryhtyä ulkoilmaihmiseksi. Mielessä pyörii Uppo- Nallen runo:

Kevät kultainen nyt tullut on

sisällä istuvaiset hullut on

kun puihin on tullut lehtiä,

kiire on ja täytyy ulos ehtiä!

Tai

Kevätpuro solisee,

Uppo- Nalle horisee

Kevätmietteissä hassuissa

kumpparit väärissä tassuissa

Leskenlehti kertoo olennaisen. Etelän maissa asustavat jäävät paitsi paljosta, eikä kevät varmaan tunnu niin ihmeelliseltä kuin meillä täällä pohjolassa: Kun kuolleesta maasta nousee uusi elämä, kaikki muukin tuntuu kevyeltä. Ihanaista kevätä kaikille!

Luukku 9. 1.4. Vihreä

Blogissa nimeltä Ruusuja ja rikkaruohoja oli ihania kuvia kodin vihreistä asioista. Vihreä antaa luonnossa vielä hetken odottaa itseään, ja ajattelin että ehkäpä minäkin voisin etsiä kodistamme vihreitä asioita. Erilaisia vihreän sävyjä on huikea määrä!

Luukku 8. 24.3. Otetaan...

...Kaksitoista kuukautta, puhdistellaan ne perusteellisesti katkeruudesta, kateudesta, pikkumaisuudesta ja pelosta, ja jaetaan 30:een tai 31:een osaan niin, että varasto riittää tasan yhdeksi vuodeksi.

Jokaiselle päivälle erikseen varataan yksi osa työtä ja kaksi osaa oloista mieltä ja huumorintajua.

Sitten lisätään kolme kukkurallista ruokalusikallista myönteisyyttä, yksi teelusikallinen suvaitsevaisuutta, jyvänen ironiaa ja ripaus hienotunteisuutta. Seoksen päälle kaadetaan runsaasti rakkautta.

Valmis ruoka koristellaan pienillä huomaavaisuuksilla ja tarjoillaan päivittäin iloisuuden ja hyvän, virkistävän teekupillisen kera.

Luukku 7. 18.3. Nyt perustetaan voimisteluseura!

Jotta sitten heti kevään koittaessa olemme vetreitä tarttumaan haravaan ja istutuslapioon puutarhassa, on ruumiin liikunnan harjoittaminen syytä aloittaa viimeistään nyt. Harjoitteluun innostanee Kotilieden vuosikertakirjassa vuodelta 1932 tomittaja Hilja Marian on kirjoittama mainio artikkeli "Äiti voimistelee". Kopioin sen teille tähän sillä vanha teksti on herkullisempaa kun referoitu. Olkaapa hyvät!

------

Voimistelukärpänen oli lentänyt nimipäiväpöytään, pörrännyt raskaiden, muotoja uhkaavien kakkujen ja kiusallisen kaloriarikkaiden pikkuleipien yllä, pistänyt ketä kaksoisleukaan, ketä niskapakuraan, kuka on muistanut yht´äkkiä istuinseutunsa luvattomat mittasuhteet, tai yleisen kankeutensa ja kerrostuneisuutensa.

Ei mutta todellakin, perustetaan voimisteluseura! Sellainen vain ihan epävirallinen , ettei tarvita toimihenkilöitä eikä juhlia esiintymiseen. Ei muuta kuin voimistelun johtaja ja jäsenmaksun karhu. Asia oli oikeastaan hautunut valmiiksi milloin minkin seikan, voimisteluharjoitusten ja -kuvien, radion ja yleensä ajan hengen painostuksesta. Ja nyt, kun eräs joukosta oli saanut alkuvauhdin jollakin voimistelukurssilla ja innostui kuvailemaan uusia suuntia ja näyttämään lantion pyöritystäm kypsyi päätös äkkiä kuin onnistunut pihvi.

Pukukysymys heräsi heti perustamispäätöksen yhteydessä. Se herää yleensä aina herkästi asiainhaarain vaatiessa. Päätettiin että kukin saa hankkia mieleisensä harjoituspuvun - esiintymistä kun ei tarvinnut tällä materiaalilla unkesiakaan. Ja jos joskus esiinnyttäisiin, ts. pelleiltäisiin olymialaisrahaston tai jonkun muun pulakassan kartuttamiseksi, otettaisiin pukukysymys uudestaan koko laajuudessaan esille. "Uimapuku ja satamarkkaa sisäänpääsyä!" ehdottaa joku vanhanaikainen sielu, jolla varmaankaan ei ole aavistusta Terijoen tai Hietarannan pukukulttuurista, mikä on kohottanut uimapuvun täysin säädyllisten verhojen joukkoon, kun liikuntakasvatuksesta on kysymys.

Lista pannaan kiertämään kodista kotiin. ja maallisen majansa lennokkuuteen enemmän tai vähemmän tyytymättömät kotihengettäret piirtävät siihen innostuneina nimensä. Niin, tämän nimen aikana ei ole tullutkaan voimisteluaskelta otetuksi. se homma oli jäänyt tyttönimen mukana eräitä vuosia (vuosikymmeniäkin!) sitten. Radio tosin oli, ja hauska niitä voimistelutunteja oli kuunnella ja hengessä jopa heilua mukanakin. Mutta ihan tosissaan ilman mitään pakkoa ruveta kyykkimään ja huhkimaan - ei tullut monelta aletuksi. Ja kun vielä tyttäret siinä norjine nivelineen tekivät ihan leikiten kaikki hytkytykset ja nytkytykset! Kovin tunsi itsensä vanhaksi heidän rinnallaan.

Mutta "rouvavoimistelussa" on koolla jokseenkin tasaväkistä joukkoa alkamassa innokkaasti jos kohta hieman horjahtelevin askelin käyskennellä tietä terveyteen ja kauneuteen. Ainakin kymmenen aivan varkain harteille hiipinyttä ikävuotta tipahtaa tiehensä heti, kun asetutaan voimisteluriviin. On ihmeen virkistävää pyyhkäistä tunnoltaan lastensa "alativiheriöivät" nenänykeröt ja rakoilevat sukanpolvet ja muut semmoiset, mitkä pyrkivät piirtämään kasvoihin huolestuneen perheenäidin leiman.

Johdettuaan kodin sisäpolitiikkaa tai istuttuaan ansiotyössä pitkät päivät ( usein molempaa), tuntuu hermoja lepuuttavalta antautua johdettavaksi. On kuin pääsisi hetkeksi lapseksi jälleen. Voimistelu on uutta ja - ah, miten erilaista kuin ennen - muistatko? Hiki hersyy pintaan mutta väsymystä ei muista. Naurattaa vain kun polvet naksahtelevat ja lantio pyrkii esiintymään hieman "takaperoisesti".

Niin lantio! Ennen siitä ei virketty mitään, ei ainakaan käsketty sitä liikuttamaan, mutta nyt se soittaa suorastaan ensi viulua. melkein epätoivon vimmalla pyritään vapauumaan valtavasta "pojoismaisesta" lantiosta ja siirtämään tämä murheenkryyni oikealle, vähemmän näkyvälle paikalleen.

Yksinkertaisia ja luonnollisia ovat harjoitukset, vaikka aluksi pelotti pitkän tauon jälkeen koko yritys. Hämmästyy iloisesti huomatessaan, että juoksu ja hyppely onkin vielä "mahdollisuuksien rajoissa", vaikka oli jo heittänyt mielestäänkin kaikki keijukaistanssit ja soveltanut liikehtimisiinsä raskaan sarjan untuvaiselle paremmin soveltuvaa "kiiruhda hitaasti"- periaatetta.

Nykypäivän nainen ei antaudu yhtä nöyrästi vanhuudelle kuin hänen äitinsä ja tätinsä. Ja mikäli on sattunut kuin vahingossa jo puoliksi antautumaan, ottaa hän kiireesti "komennon takaisin". Tunnustetaanhan jo yleisesti, ettei ole rikos olla notkea ja solakka yli kolmikymmenvuotiaanakin. "Uusi nainen" kauhistuu kaikkia seikkoja, jotka viittaavat puutteelliseen ruumiinkulttuuriin. Velttoryhtinen, laahustavakäyntinen, muodottomaksi patoutunut nainen häviää hitaasti mutta varmasti treenatun tyypin tieltä.

Lujalle tämä luova työ kyllä ottaa. Monen kipeytymisen ja hiestymisen jälkeen alkavat tulokset vasta vähitellen näkyä. - Mutta eräänä päivänä saattaa liikuntakasvatuksen henkisesti ja ruumiillisesti piristämä äiti kuulla lasten ja imeväisten, lähemmin kolmivuotiaan Vaarinsa suusta totuuden: " Sinua, äiti, katselee ihan lystikseen" !

--------------------

Luukku 6. 11.3. Kirja- aarre

Tänään esittelen teille kirjahyllyni aarteen: Kotilieden vuosikertakirjan vuodelta 1932.

Kirjan olen niinikään saanut perinnöksi mummoltani, joka puolestaan oli saanut sen isältään. Kirjaan voisi uppoutua tuntikausiksi, joka sivulta löytyy uutta mielenkiintoista lukemista. Vanhaa kunnon kirjasidontataitoa, ihanat Martta Vendelinin kannet, ryijymalleja, artikkeleita, mainoksia, ulkomaan ihmeitä, opastusta; sen ajan nimekkäät kirjoittajat ja naisasiavaikuttajat ovat olleet asialla kun kotiliesiä on tehty.

Annetaan kuvien puhua. Sattaa olla, että palaan tähän kirjaan vielä...

Nykyajan kotiliedellä on hieno historia. Se on ollut ensimmäisiä naistenlehtiä suomen kielellä, se on esitellyt "kotitalousväelle" uudet kodinkoneet, puhunut tasa- arvon puolesta, ja opastanut arkipäivän asioissa ja tukenut kotiäitejä. Olen iloinen että saan omistaa näin hienon kirjan.

Luukku 5. 1.3. Sokeria

Ennenvanhaan on osattu tehdä hopeasta kauniita ja hupaisia käyttöesineitä. Yhtenä esimerkkinä taidokkaasta hopeaseppien työstä minulla on pari perinnöksi saatua sokerin käyttöön liittyvää hopeaesinettä.

Palasokeria on paremmissa piireissä naisten kahvikutsuilla otettu sokeripihdeillä:

Ja jälkiruuan tai kaakun pinnalle on sokeria siroteltu näin somalla sirottimella:

Sirottimesta on olemassa pienempikin versio, jota käytettiin ottimena kahvipöydässä. Sen on kuitenkin perinyt joku muu meistä serkuksista. Nämä esineet kuuluivat mummolleni, joka oli saanut ne isänsä ruotsinkielisiltä sisarilta, jotka arvatenkin toivat näitä hienoja keksintöjä Ruotsista. Ne ovat olleet oikeasti käytossä mummolassani kaiken aikaa. Minulle ne ovat aarteita, jotka myös pääsevät arvoiseensa asemaan; hienoille kahvikutsuille käyttöön.

Luultavimmin perintöesineistä tulee juttua jatkossakin...

4. luukku, 26.2. Astiakaapin kätköistä

Tänään sukelsin astiakaappimme sisältöä tutkimaan. Olemme saaneet paljon astioita häälahjaksi ja perinnöksi, osa on itse vuosien varrella hankittuja. Joskus puutarhabloggaajat esittelivät keräilykohteitaan, nyt kannan minäkin korteni kekoon. Rakastan värillistä, erityisesti sinistä lasia, ja sitä onkin tullut hankittua jonkun verran. Olemme keränneet Arabian 24H vihreää astiastoa, jonka valmistus valitettavasti viimevuonna lopetettiin.

Nautin suunnattomasti siitä kun meillä on koko suuri suku tai ystäväjoukko ympärillä, ja saan järjestää kekkereitä. On siis hyvä että astioita on sen verran että kaikille piisaa. Astia määrä näyttää ehkä suurelta, mutta iso osa on käytössä, kun meidän perhe kokoontuu viettämään joulua, juhannusta, pääsiäistä, syntymäpäiviä tai muita kissanristiäisiä.

Astiakaappimme on vanhojen huonekalujen kaupasta hankittu kokopuinen kaappi, jonka hyllyt jaksavat kantaa suurenkin lastin mukisematta.

Alahylly:

Toiseksi alimmainen hylly:

Toiseksi ylimmäinen hylly:

Sekä ylimmäinen hylly:

3. luukku 11.2. : Niksejä naisille vuodelta 1959

Löysin joskus Joka naisen niksi kirjan kirpputorilta. Ei siitä ole kovinkaan kauaa kun tuollaista kirjaa on luettu ihan tosimielessä ja suurella vakavuudella. Nykyään vanhahtava kieli ja asiat joita kirjoissa käsitellään herättävät hilpeyttä. Toisaalta, tämäkin kirja on kokoelma eri ihmisten lähettämiä niksejä vähän niinkuin nykyinen Niksipirkka, ja mikä jonkun mielestä on kätevää, huvittaa jotakuta toista. On kirjassa ihan oikeastikin käyttökelposia niksejä.

Seuraavassa muutamia otteita, aluksi puutarha- aiheinen:

Köynnöskasvin suihkuttaminen: Tänä köynnöskasvien kukoistuskautena on paikallaan seuraava pikku vihje niiden omistajille, jotka kerran toisensa jälkeen joutuvat tuskittelemaan, miten pitäisi menetellä, kun ikkuna pitäisi pestä tai kasvi itse suihkuttaa. Paljon kätevämpi keino kuin niini ja naulat on kiertää yltympäri ikkunaa koukkuja, joihin kasvin voi ripustaa. Tällöin on sen käsitteleminen leikin asia. Jos ikkunanpielet ovat tummat, voi niklatut koukut tummentaa pitämällä niitä hetkisen kaasuliekin yllä. Jos köynnöskasvi kiipeää seinää pitkin, voi seinän suojata paksulla imupaperilla, muovikankaalla tai tavallisella paperilla, jonka päälle on kuitenkin pantava jokin vaate kosteuden imemistä varten. Enimmän aikaa ja vaivaa säästyy kuitenkin, jos tekee muovista varsinaiset suihkuttamissuojukset, jotka voi mukavasti asettaa kasvin ja ikkunan tai kasvin ja seinän väliin, kukkasäleikön taakse jne.

Vanha haarukka sopii kasvimaan kuohkeuttamiseen.

Puutarhamansikkain suojaaminen etanoilta: Jotta etanat eivät pääsisi syömään puutarhamansikoita, voidaan ne suojata seuraavalla tavalla: Maahan pystytetään kaksi tikkua, joissa on harottava oksa. näiden oksien väliin asetetaan kolmas tikku tangoksi, jonka varaan mansikat kohotetaan maasta.

Ja hiuka terveyttä ja kauneuden hoitoa:

Suklaata kalanmaksaöljyyn: Neljänneslitra kalanmaksaöljyä kuumennetaan kattilassa kiehumapisteeseen ja siihen sekoitetaan voimakkaasti hämmentäen 40g hyvää suklaata ja 10-12 pisaraa piparminttuöljyä.

Kuorsaaminen on paha tapa, josta voi päästä eroon, kun sitä vastaan vain taustelee. Henkilön, jolla on taipumus kuorsaamiseen, on pidettävä tavallista korkeampaa päänalusta ja hänen on nukuttava kyljellään. Jos kuorsaajan vain armottomasti herättää, hän oppii lopulta nukkumaan suu kiinni.

Nenäkylpy: Henkilöille, jotka pitävät arvossa kauneutta, on tärkeää nenän puhtaanapito. Se puhdistetaan joka päivä. Oikean käden kämmenelle otetaan vähän haaleaa vettä ja vedetään se oikeaan sieraimeen samalla kun vasemman käden keskisormella painetaan vasenta sierainta. Sen jälkeen menetelmä toistetaan kolmesti tai useampiakin kertoja, kunnes sieraimet tuntuvat olevan aivan avoinna, ts. kun vesi ei enää vuoda takaisin vaan menee suuhun. Tällä tavalla puhdistettu nenä ei toimi sellaisena bakteeripesänä kuin puhdistamaton nenä yleensä.

2. luukku 28.1. : Namikananen ja Vahva Kinnunen

Joka päivä jaksan olla iloinen meidän 3v. tyttären luovuudesta ja ehtymättömästä mielikuvituksesta. Ei mene päivää jolloin ei tapahtuisi jotakin jännittävää mielikuvitusmaassa. Erinoimaisena osoituksena tyttäremme luovuudesta on nimet joita hän antaa leluilleen. Tässä kissakaverukset Namikananen ( puinen tuliaiskissa Espanjasta) ja Vahva Kinnunen (minun vanha lelukissa joka sai uuden nimen ja tärkeän paikan unikaverina kun se löytyi lapsuudenkotini vintiltä)

1. luukku 21.1.: Tontun puhaltamia lintuja

Lapsuuteni rakkaimpia satuja oli kertomus lasisesta Mänkki-tontusta joka asusti lasimestarin lasinpolttouunin kupeessa ja öiseen aikaan puhalsi lasimassasta lintuja. Kerran kuutamoisena talviyönä tuo pikku lasitonttu puhalsi sydän ystävänkaipausta täynnä suuren ja kauniin lasijoutsenen, jolla sitten keväällä lensi tuntureita ihmettelemään ja löysi ystävän, toisen tontun...